All news

Lidlin musiikkivideo on Vuoden Paras Elokuvamainos

Elokuvissa kävijät valitsivat Finnkinon katsojaäänestyksessä vuoden parhaaksi elokuvamainokseksi Lidlin Stingy feat: Mandy Kesä on Kreisi Musavideo. Mainoksen suunnitellut mainostoimisto Folk ja tuotannosta vastasi Oy Directors Guild Ab. Kampanjan suunnitteli mediatoimisto Virta Helsinki. Esiraati oli valinnut yleisöäänestykseen 17 ehdokasta yli 700 elokuvateattereissa esitetyn mainoksen joukosta.  Tuhansien äänten joukosta voittaja keräsi peräti 21 % äänistä.

Liki kolmeminuuttinen mainoselokuva sai ensi iltansa valkokankaalla, jossa sen ehti nähdä ennakkoon miltei 100.000 katsojaa. Halusimme luoda kesään mainossarjan, joka herättää tunteita, luo kuvan siitä mitä kesä parhaimmillaan voi olla ja on samaan aikaan sitä tuttua Lidliä, jolla on pilkettä silmäkulmassa. Suomen sää eli onneksi mainontamme mukana ja antoi ennätysmäärin helteitä. Halusimme herättää tunteita myös musiikilla, mikä on oleellinen osa tarinankerrontaamme. Alexian The Summer is Crazyn uudesta versiosta tuli niin kesäfiiliksiä nostattava, että halusimme tehdä sille oman musiikkivideon, ja olemme tietysti iloisia, että siitä tuli niin pidetty”, kertoo Lidlin mainospäällikkö Christian Saukkola.

Elokuvamainoskilpailun esiraadissa olivat tänä vuonna creative Kalle Tarkiainen Finnkinolta, copywriter Jenni Kanerva Dynamo&Sonista, TV strategi Mirka Rikman Dagmarista, tekijä Antti Rastivo, sekä viime vuoden voittajaa edustanut senior brand manager Rasmus Bange Fazerilta.

“Tuomariston ennakkoäänet jakautuivat tänä vuonna todella laajalle spektrille ja kaiken kaikkiaan valkokankailla on nähty tänä vuonna äärettömän laadukkaita teoksia, mikä teki esiraadin työn melko haastavaksi. Lidlin musiikkivideo elokuvateattereissa oli kokemus, joka jää varmasti katsojien mieliin. " summaa tuomariston puheenjohtaja Kalle Tarkiainen. Tarinalliset mainoselokuvat olivat tänä vuonna katsojien mieleen, sillä Top3:n kiilasivat myös Sanomien Aku Ankka ja Poika sekä Finnairin mainoselokuvat.

Koko Shortlist:
https://www.finnkinob2b.fi/mediamyynti/vuodenelokuvamainos/

Lidl Stingy feat. Mandy – Mainoselokuva:
https://www.youtube.com/watch?v=csUDXtzHfsU